Juuri hänelle tehty

Omannäköinen uurna on rakkaudella lausuttu kiitos kallisarvoisimmalle lahjalle, jonka saimme kokea yhdessä – meidän yhteiselle elämällemme.

Miten

henkilökohtaiset uurnat

saavat muotonsa?

Jokaisella työstämälläni uurnalla on ihan oma tapansa muuttua todeksi. Usein valmistus saa sysäyksen jo ennen tilausta: se voi olla tuntemus, leijaileva ajatus, aavistus tai tapahtuma, jonka myöhemmin ymmärrän olennaisesti liittyvän juuri tähän kyseiseen työhön.

Tapani luoda uurnia on hyvin henkilökohtainen, sitä voisi jopa kuvata intiimiksi. Haluan antaa kaikille uurnille ja niiden kautta koskettamilleni ihmisille jakamattoman huomioni ja arvostukseni.

Koen suurta kiitollisuutta siitä kunnioituksesta, että saan valmistaa viimeisen leposijan ihmiselle ja kävellä mukana tämän henkilön polulla.

Varsinainen työ muovautuu pala palalta. Se edellyttää herkkää kuuntelua: käsissäni savi muovautuu merkitykselliseksi, se on kuin jokin kaunis laulu tai tanssi, johon tiivistyy eletyt hetket. Ajattelen, että uurnat ovat jo itsessään taideteoksia, jotka kertovat omaa tarinaansa – samalla valmistamisessa syntynyt yhteinen vuorovaikutus ja polku, joka on hyvin kulkijansa näköinen, antavat työlle vielä arvokkaammaan ja merkityksellisemmän ilmeen. Se kantaa valoa, joka tuo kauneutta ja lohtua hetkeen, joka on kipeä ja koskettaa meitä syvästi. Se antaa kuolemalle sen arvoisensa paikan – arvon elämän kiertokulussa ja ihmisenä olemisessa.

Menetys, suru tai kaipuu eivät haihdu pois koskaan, mutta voimme muuttaa ne kauniimmaksi, lohdullisemmaksi ja kevyemmäksi kantaa mukana. Voimme löytää uusia tapoja ja sanoja, joiden kautta löytyy syvältä kumpuava arvostus meidän rakkaallemme.

Uurnien valmistus

Valmistus kestää 2–4 viikkoa

Luon videon uurnan työstövaiheista, yhteisestä matkasta

Halutessasi voit tilata myös muistotaulun

Käsieni kautta olen saanut olla yhteydessä muun muassa näihin

uniikkeihin tarinoihin

Eeva

Minulle Eevan uurnan valmistaminen oli yksityinen, uniikki ja henkilökohtainen kokemus. Se oli tätini viimeinen leposija, jonka suunnittelimme ja teimme yhdessä.

Junnu

Kevään korvalla syntyy aavistus tulevasta, lennät luokseni. Vaadit rohkeutta ja uskallusta. Tiedät laskeutuneesi sinne missä äänesi kuullaan, paikkaan, johon perheesi löytää.

Katso video

Kauri

”Isän kädet ovat sidotut, voimani on suurempi!”

Keskellä arjen puuhien tunsin ensin aavistuksen, hentoisen kosketuksen – sen, kuinka maailmankaikkeus nivoo kudelmaa yhteen. Puhelin soi ja sain pyynnön valmistaa Kaurille viimeisen leposijan.

Markku

Markun uurnan teon äärellä tunnen vapaan sielun, joka kulkee uteliaana kohti tuntematonta. Sielun, joka elää tuulen kuiskauksessa, veden syleilyssä. Siellä hopeisen langan hyvin hienojen säikeiden yhdistämänä avautuu seikkailijan maailma.

Asiakkaiden kokemuksia

”En tiennyt pystyväni avaamaan sydäntäni kivulle ja menetykselle näin kauniilla tavalla, olet kulkenut vierellä tukien ja antaen sellaista rakkautta ja luottamusta, joka on avannut minulle ja perheelleni aivan uskomattoman lohdun ja voimaantumisen lahjan. 

Kiitos mitä kauneimmin kaikesta kanssasi koetusta.”

”Kykenet luomaan näkyviin, esiin sen, mikä itselle itsestäänselvyys ja luonnollinen asia, mikä monelle vielä täysin käsittelemätön, ehkä pelottavakin asia ajatella.”

Luodaan yhdessä

omannäköinen, uniikki uurna

Suunnittelen kanssasi aivan oman uurnan, joka kunnioittaa täydellä sydämellä yhdessä elettyä elämää. Jätä minulle viesti, niin otan sinuun yhteyttä ja voimme tavata.