Tierra Finlandia

– Maan sylissä –

Tierra Finlandia on valon tuoja ja rakkauden lähettiläs, joka auttaa löytämään jokaisen oman sisäisen muodon, jokaisen oman uniikin sävelmän.

Tierra Finlandia

antaa muodon merkityksille

Tierra Finlandian ateljeessa savi tuo uuden muodon jollekin, joka ei ole aina käsin kosketeltavaa. Ilmaisevaan taiteeseen ja saviuurniin erikoistuneen Pia Zettinigin käsissä savi muovautuu osaksi jotain merkityksellisempää.

Pialle savi on elementti, jonka kautta hän haluaa auttaa ihmisiä löytämään kosketuksen aitoon itseensä. Saven kanssa työskentely on löytöretki jokaisessa meissä sisällä olevan melodian, oman laulun luokse. Kun saven ääni muuntuu käsien kautta todeksi, ihmisen on mahdollista löytää itsensä äärelle.

Yksilölliset ja vastuulliset saviuurnat, vapauttavat savityökurssit sekä merkitykselliset taideteokset Pia muotoilee vahvasti sydämen palon ohjaamina. Jokainen esine on ainutlaatuinen, ja työtavoissaan Pia seuraa tarkkoja luonnon kiertokulkua kunnioittavia periaatteitaan.

Tierra Finlandian nimessä yhdistyvät yrityksen keskeiset elementit: ’Tierra’ eli ’maa’ ja ’Finlandia’ eli ’Suomi’. Suomalaisesta punasavesta valmistetut tuotteet muotoillaan käsityönä. Luonnon tarjoamissa materiaaleissa kulkee mukana niiden erityinen energia. Mallisto jatkaa palkitun keraamikko Eero Kanniston muotoiluperinnettä.

Saven soinnun äärellä kaikki ovat yhtä.
Maa, luonto ja ihminen.

Arvot,

joista kumpuaa tarkoitus jokaiseen työhöni

Ihmisen kohtaaminen ja arvostaminen

Ajattelen, että jokainen ihminen on aina ainutlaatuinen. Siksi jokainen yksilö on myös itsessään erityisen arvokas. Haluan kohdata jokaisen ihmisen sydän avoinna ja läsnä hetkelle.

Luonnon säilyminen

Työssäni on läsnä kiitollisuudesta kumpuava syvä luonnon kunnioittaminen. Haluan käyttää vain materiaaleja, jotka toistavat luonnon kiertokulkua. Kun materiaalini jäävät jostakin yli, annan niille uuden mahdollisuuden toisessa muodossa.

Sydämen palo

Sydämen palo on minulle sitä, että antautuu täysin omalle tekemiselle ja seuraa omaa sisäistä lauluaan. Kun tekee asioita vilpittömästi ja aidosti, tämä antaa jokaiselle mahdollisuuden kokea merkityksellisyyttä.

Monimuotoinen merkityksellisyys

Kaikessa, mitä teen, on aina mukana kerrostumia, useampia tarinoita ja monimuotoisia merkityksiä. Kuvilla ja muodoilla on paljon enemmän kerrottavaa meille, kun pysähdymme niiden äärelle.

Perinteiden jatkuminen

Kaikessa nykyisessä on osa mennyttä. Haluan jatkaa käsillä tekemisen taitoa ja tuoda sen ilon takaisin ihmisille. Omat juureni kulkevat mukana pienissä yksityiskohdissa, kuten isoäitien virkkaamien pitsiliinojen kuvioina saven pinnalla.

Näin teokseni syntyvät

Matka Tierra Finlandian maailmaan

Blogissani jaan kanssasi ajatuksiani, kuulumisiani ja tarinoita Tierra Finlandian maailmasta. Tule mukaan matkalle.

Kauri

Kauri

”Isän kädet ovat sidotut, voimani on suurempi!” Keskellä arjen puuhien tunsin ensin aavistuksen, hentoisen kosketuksen – sen, kuinka maailmankaikkeus nivoo…
Junnu

Junnu

Suruvaippa Kevään korvalla syntyy aavistus tulevasta, lennät luokseni. Vaadit rohkeutta ja uskallusta. Tiedät laskeutuneesi sinne missä äänesi kuullaan, paikkaan, johon…
Eeva

Eeva

”Tänne minä haluan viimeiseen lepoon, vaikka olisin siellä missä pippuri kasvaa! Esi-isieni maille, sukuhaudan lepoon, vahvojen naisten viereen, isovanhempieni kainaloon.”…
Markku

Markku

– White fish with a silverlining – Markun uurnan teon äärellä tunnen vapaan sielun, joka kulkee uteliaana kohti tuntematonta. Sielun,…