Suruvaippa
Kevään korvalla syntyy aavistus tulevasta, lennät luokseni. Vaadit rohkeutta ja uskallusta. Tiedät laskeutuneesi sinne missä äänesi kuullaan, paikkaan, johon perheesi löytää.
Eräänä aurinkoisena, varhaisena kevätaamuna, auringon säteet heijastavat ateljeeni ikkunoihin. Kaihtimet hakeutuvat suojaamaan säteitä, mutta koen pakonomaista tarvetta repiä ne pois paikoiltaan. Tänään, jos koskaan – mutta erityisesti tänään – ei kukaan tai mikään saa olla valon tiellä.
Pihalla on iso jättimäinen lumikinos muistuttamassa talven pimeistä öistä. Avaan ulko-oven. Kylmyys kipristelee kasvoillani ja hengitys höyrystyy auringonsäteille. Tuntuu maagiselta. Innostus valtaa mieleni, kuin olisin oivaltanut jotain suurta. Vaistonvaraisesti, hetken hurmoksessa, päätän maalata täysin pikimustan uurnan. Annan sen nimeksi Ikuisuus.
Istuudun hetkeksi hiljaisuudesta nauttien ja katselen höyryävän hengitykseni takana kumpuavaa lumikasaa. Silloin laskeudut auringonsäteeltä luokseni, kuin merkkinä jostakin ihmeellisestä. Olet herännyt jostain, ajan, ikuisuuden tuolta puolen. Olet herännyt haastaaksesi kylmät pakkasyöt. Siipesi ovat vahvat. Ne eivät tunne kylmyyttä, vaan niissä virtaa auringon valovoima. Se on maaginen maskuliininen voima, joka saattaa yhdessä sovitun päätökseen, transformoi varjot valoksi, herättää luovuuden ja näyttää suunnan uudelle.
Vielä on tämä yksi sopimus, yksi yhteinen sitoumus. Ennen sitä ei voi jatkaa.
Juon höyryävää teetäni ja en lakkaa ihmettelemästä suunnatonta innostuksen sekä samanaikaisen suunnattoman surun ja melankolian sekamelskaa sisälläni. Ihmettelen, kunnes havahdun arkiseen puhelimen hälytysääneen.
Vastaan puheluun, jossa naisen ääni kertoo etsivänsä pyöreää mustaa uurnaa. Kyyneleet vierivät poskillani. Nyt ymmärrän. Puhelun jälkeen juoksen ulko-ovelle toivoen näkeväni sinut vielä. Sinut, joka kannat surun viittaa voimallisesti siivilläsi.
Et ole poissa, vaan aivan kuin kapellimestari, sinä ohjaat sinfoniasi jokaista hetkeä täysin tietoisena sen kulusta. Sovitusti jäät luokseni vielä hetkeksi, jotta voin ottaa vastaan viestin täysin varmana siitä, miksi olet siinä. Samalla puhelimeeni tulee kuin vahvistuksena viesti vaimoltasi ja lapsiltasi.
Pyöreä muoto ja musta kuvastavat ikuisuutta. Herkkää symboliikkaa, jotakin yhdessä kuljettua, jatkuvaa… Herkkää kuin perhonen…
Itken onnesta, ilosta, voimasta ja ikuisesta yhteydestä. Saan olla osa jotain itseäni paljon suurempaa. Sanat eivät riitä, ne tuntuvat niin mitättömiltä!
Kiitos Suruvaippa.
